Tiedotearkisto

Keljonlahden voimalaitoksen jäätiedote

10.02.2012 08:33

Keljonlahden voimalaitoksen jäätiedote 10.2.2012

Jyväskylän Voima Oy varoittaa Keljonlahden voimalaitoksen jäähdytysvesien aiheuttamasta jään heikentymisestä Keljonlahdella ja Pohjois-Päijänteellä.
Jäätilanne kartoitetaan Keljonlahden voimalaitoksen ajon aikana talvisin pääsääntöisesti kerran viikossa ja julkaistaan osoitteessa www.jenergia.fi – karttaan pääset tästä linkistä. Samassa kartassa on esitetty sekä voimalaitoksen suunnitteluvaiheessa mallinnettu laskennallinen vaara-alue että kulloinkin mitatut todelliset jäänvahvuudet sentteinä.

Ensimmäisen kartoituksen Jyväskylän pelastuslaitoksen edustajat pääsivät tekemään 19.1.2012 voimalaitoksen edustalla. Mittauspisteiden verkosto laajenee jäiden kantavuuden mukaan. Kartoitus lopetetaan kevättalvella, kun jäätilanne käy mittaajille vaaralliseksi.

Muuttuva vaara-alue merkitään jäälle merkkikepeillä ja lippusiimoilla siellä, missä on yleinen latu- tai kelkkareitti.

Jäällä liikuttaessa on hyvä muistaa terve varovaisuus, sillä mittaaminenkaan ei takaa jään vahvuutta muualla kuin mittauskohdissa mittaushetkellä: jäätilanne vaihtelee talvellakin, ja keväällä jää voi sulaa nopeasti. Myös voimalaitoksien ajotilanteet vaihtelevat. Jäällä liikutaan aina omalla vastuulla.




© Jyväskylän Energia -yhtiöt 2012



JYVÄSKYLÄN KATUVALAISTUS

Kaupungin katuvalaistuksen omistaa Jyväskylän kaupunki ja sitä hallinnoi kaupunkirakennepalvelujen yhdyskuntatekniikan vastuualue.

Lisätietoja katujen valaistuksesta löytyy sivulta:
http://www.jyvaskyla.fi/kaupunkirakennepalvelut/yhdyskuntatekniikka/ulkovalaistus

Ulkovalaistusta koskevat vikailmoitukset: Jyväskylän kaupungin vikailmoitusten palvelunumero, puh. 0800 911 99.
Katuvalojen vikailmoitus sähköpostitse

SULJE